lauantai 31. elokuuta 2013

In the mood of Laitse Loss

 
Hei! Tässä on mun Viron loman kohokohdaksi kutsumani linna, Laitse Loss! Tunnelma oli salaperäinen astuessamme sisälle, sillä aluksi missään ei näkynyt henkilökuntaa - vain asiakkaita. Linna oli niin mahtava ja sen tunnelma loi mielessäni elävän kuvan tuon ajan linnaelämästä. Ritarilinna toimii juhlakäytössä erilaisissa tilaisuuksissa, hotellina ja ravintolana. Olisimme mielellämme majoittuneet siellä, mutta kaikki huoneet olivat varattuja.

Linna on rakennettu 1890, mutta interiööri oli restauroitu rohkean värikkäästi. Joka puolella oli yllättävää. Valitettavasti bloggaamisen yksi pieni harmillinen puoli on se, että tunnelmia on melko hankalaa välittää tekstin kautta. Onneksi kuvista saa kuitenkin aika hyvän käsityksen. Vai kuinka? Voittehan kuvitella tunnelman ja näennäisesti tehdä matkan sinne näiden kuvien kautta, mutta toki kannattaa käydä tuolla myös oikeasti, mikäli matkaa Tallinna-Haapsalu välillä. :)

Oheisena muutama kuva ulkoapäin, linnan sisäänkäynti, suuri sali, baarihuone ym.


 
 








 
 
 
 
 
 

tiistai 27. elokuuta 2013

Enjoying summer with flower pants

Heipähei! Viime viikko on ollut vauhdikas, sillä melkein joka ilta on ollut menoa. Olen ollut kaverin kanssa Helsingin ulkoilmaleffapiknikillä katsomassa Moulin Rouge -elokuvaa, joka oli todella hyvä. Olimme katsoneet sääennusteesta, että ei sada, mutta siinä samassa unohtui tarkistaa, tuuleeko. Iltaa myöten alkoi tuulla, mutta se jotenkin vain unohtui romanttista musikaalia katsellessa. Oli se vaan niin hyvä. Viime viikolla tuli myös kierreltyä kavereiden kanssa kaupungilla syömässä. Olimme kaveriporukalla myös Taiteiden yössä. Helsingin keskustassa oli meneillään mielenkiintoisia esityksiä, museoita oli auki ja taiteellinen ohjelma oli vallannut kaupungin. Mielestäni yhdelle päivälle oli ahdattu aivan liikaa ohjelmaa, sillä kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin aika ei riittänyt. Ehdimme kuitenkin käydä mm. ruokatorilla, museoissa ja Tähtitorninmäellä tähtinäyttelyssä.
Vaikka yöt ovat viilenemässä, onneksi lämpöinen aurinko lämmittää päivisin. Tässä hieman kesäistä asua jäätelöä nauttiessa, kun kerran näin kevyesti voi vielä pukeutua. Kaikenlaiset kukikkaat ja printtikuvioiset housut ovat olleet yksi kesän suosituimmista muodeista. En kuitenkaan ole itse nähnyt kovinkaan monella sellaisia, mistä lie johtuu... Mun mielestä ne ovat kuitenkin ihanan piristäviä ja mulle on kertynyt niitä useammat. Käytän näitä Kalevalan Vanamo-korvakoruja melkein joka päivä, joten ne ovat todellakin mieleeni. Niistä saa halutessa tuon pidemmän helmiosan pois, jolloin jäljelle jää hopeinen vanamon lehti.




 Caprit Marc Aurel, liivi Blue seven girls, toppi Zoey m, aurinkolasit H&M, korvakorut Kalevala Vanamo

tiistai 20. elokuuta 2013

Villa Ammende & Edelweiss

Viime viikonloppu on ollut täynnä toimintaa. Lähdin perjantaina Helsingistä toiseen kotiini maalle. Noin puoli tuntia Helsingistä ajettuamme auto alkoi savuta niin, ettei kohta olisi enää nähnyt ajaa. Nopeasti pysähdyimme tien sivuun ja juoksimme autosta ulos, ettei mikään räjähtäisi. Otimme äkkiä vaahtosammuttimen ja suihkutimme sitä konepellin alle. Kaksi sähkömiestä pysähtyi auttamaan. Ilmeisesti vesi oli ollut lopussa ja joku putki katkennut, kun vesihöyryä oli syntynyt. Onneksemme missään ei ollut tulta, mutta autolla ei voinut ajaa. Se oli selvä. Jäimme odottamaan kahdeksi tunniksi vilkkaalle moottoritielle tiehuoltoa. Kun hinausauto tuli, vuokrasimme auton lähimmästä paikasta. Kaikki tavarat oli siirrettävä uuteen autoon, eikä autossamme kiinni ollut peräkärry helpottanut tilannetta yhtään.
 
Sunnuntai oli jo paljon parempi päivä, suorastaan mahtava! Olin nimittäin kuvauksissa. Kaikki alkoi ihmeellisestä sattumasta. Olin kesällä kaupassa ja juuri kassalla maksamassa ostoksiani, kun eräs mies tuli luokseni juttelemaan. Hän  oli Amerikassa asuva suomalainen valokuvaaja. Hän kertoi valokuvausprojektistaan, johon oli minua pyytämässä. Tottakai suostuin! Kuulemma nähtyään minut, hän oli ajatellut, että olen juuri sopiva hänen valokuviinsa. Vaihdoimme numeroita ja viime viikolla hän sitten soitti. Kuvauksien aiheena oli retro ja tietyn lainen maalaisromantiikka. Lopullisista kuvista tulisi mustavalkoisia. Sain tehtäväkseni löytää itselleni jonkun poitsun samoihin kuviin ja hyvän löysinkin. :) Kyllä se oli mahtava kokemus kaikin puolin. Tästä opin, että kyllä kaupassa kannattaa käydä. :D
 
Tämä on varmaankin jo toiseksi viimeinen postaus viron reissustani, sillä minulla on näyttänyt olevan siitä paljon asiaa. Viimeinen kokonainen päivä Virossa alkoi mielenkiintoisesti, kun sattumalta löysimme Pärnun keskustasta jugend -tyylisen Ammende -huvilan. Talo toimii ravintolan lisäksi myös hotellina. Paikka oli täynnä puhdasta jugendia, mikä välittyi vahvasti sisustuksesta ja tunnelmasta. Oli hienoa päästä tutustumaan tällaiseen paikkaan silmälläpitäen vaikka seuraavan matkan majoituspaikkaa.
 
Villa Ammenden aula ja biljardihuone
Portit Villa Ammendeen aukenevat...
Villa Ammenden sali
Ortodoksinen Katariinan kirkko
Ravintola Edelweiss kauniilla pikkukadulla
Ravintola Edelweissin maalaishenkinen sisustus

Ennen kuin oli lähdettävä viimeiseksi yöksi kohti Tallinnaa, kävimme Pärnun Uuden Taiteen näyttelyssä. Kävimme myös kauniissa pienessä ortodoksisessa Katariinan kirkossa, jossa kaksi herttaista mummoa myivät tuohuksia. Menimme syömään Edelweiss -ravintolaan, jossa ruoka oli parempaa kuin hyvää. Nämä kalaruuat olivat suussa sulavia. Ainoa huono puoli oli, että pääruuan tilaaminen kesti liian kauan. Lähdettyämme Pärnusta menimme matkalla vanhaan linnaan. Se oli loman kohokohta, joten laitan siitä aivan oman postauksen. :) 

Ps. Hei sinä, joka laitoit viime postaukseen hienon kommentin, siellä olisi "lyhyehkö" vastaus siihen. Anteeksi tämä myöhäisyys. :)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Little treasures from the country side


Kuressaaren keskustaa
Virolaisen suklaafirman Kalevin tehtaanmyymälässä
Hei! Nyt tulee tarinaa neljännestä päivästä Virossa. Se oli muun muassa siitä erikoinen, että kohtasimme shamaaneja ja ajoimme kauas maaseudulle saippuan perässä. Aamulla kierrellessämme Kuressaaren keskustassa löysimme virolaisen suklaafirman Kalevin tehtaanmyymälän, jossa tutustuimme virolaisen tehtaan tuotantoon. Onneksi takakontista löytyi kylmälaukku ostoksille, sillä sää oli jo pidemmän aikaan ollut helteinen. Yksi hyvä Kalevin suklaa jota ostimme oli Linnu piim- eli linnunmaitosuklaa. Hieman erilaista kuin normaali suklaa, mutta hyvää! Kuressaaresta lähdimme taas tien päälle ja poikkesimme pieneen södeen kahvilaan, Saksa Talupoodiin juomaan. Myytävänä oli mm. itsetehtyä jäätelöä. Sellaiset ihanat pienet paikat ovat  kivoja, sillä niissä on pientä sievää ja tuotteet ovat kotitekoisia.

Goodkaarma -nimisellä saippuayrittäjällä ihailemassa meriruo'osta tehtyjä kattoja.

Tässä keittiössä valmistettua saippuaa ja siihen käytettäviä raaka-aineita sekä pihan maalaistunnelmaa.

Ajoimme kauniilla maaseudulla, kunnes tulimme perille Goodkaarma -nimiseen saippuamyymälään. Pääsimme seuraamaan esitystä saippuan tekemisestä pienessä keittiössä käyttäen luonnon raaka-aineita. Pienessä meriruokokatosta tehdyssä talossa tuoksuivat saunatuoksut, saippuat, rasvat ja muut ihanat hoitotuotteet. Erilaisia tuoksuja oli myynnissä paljon mm. ruusua, tervaa, merilevää, laventelia ja appelsiinia. Näitä tuoksuja voi käyttää saunatuoksuina pudottamalla muutaman tipan löylykauhaan veden sekaan ja heittämällä sen kiukaalle tai hajustamalla sillä huoneen. Mielenkiintoisinta tuoksuissa oli se, että jokaisella tuoksulla on oma vaikutuksensa. Esimerkiksi appelsiini rauhoittaa, laventeli auttaa opiskelussa ja lieventää stressiä. Eräs kiintoisa oli Ylang Ylang-tuoksu jonka feminiininen aromi lisää seksuaalisuutta. Aika erikoista, eikö? :)


Otin kartanon pihalla

Illalla lähdimme etsimään majoituspaikkaa. Mielestäni on ihana joskus matkustaa vapaasti vailla päämäärää kun ei ole sidottu varattuun majoituspaikkaan. Riittää jos mukana on lappu täynnä mahdollisia kartanoita yhteystietoineen matkan varrelta. Näiden kaikkien ihanien pienyrittäjien löytämistä helpotti suuresti se, että ne olivat verkostoituneet hienosti, jolloin mm. turisti-infoista löytyi kunnon esitteet mitä pienempiinkin paikkoihin.

Menimme vaaleanpunaiseen Otin kartanoon, mutta portti oli kiinni ja puhelimella emme saaneet yhteyttä. Kokeiltuamme porttia pääsimme kuitenkin sisälle ja meidät otti vastaan kartanon omistaja luuriipus kaulassaan. Majapaikkaa emme sieltä saaneet, sillä paikka oli täynnä tilaisuuden takia. Voitteko uskoa? Siellä oli meneillään shamaanien kokoontuminen! Talo täynnä shamaaneja kuulostaa jännän mystiseltä. Aina eksyn tällaisiin erikoisiin paikkoihin. :) Luultavasti kartanon puhelinkin oli pois päältä maagisten taikojen vuoksi.

Mitä pidätte virolaisesta suklaasta ja oletteko kokeneet helpoksi löytää kivoja paikkoja Virosta?

maanantai 12. elokuuta 2013

Carousel jacket from St. Petersburg



 






Takki Sela, toppi Fish3one, farkut B.S Jeans, nahkareppu MA Italy, kengät Migant, korvakorut City-käytävän koruliikkeestä

Heippa! Laitan taas vaihteeksi tänne asukuvia, sillä Viron reissusta olisi vielä paljon kerrottavaa. Tein vaikka mitä sillä matkalla ja ehdin käydä niin monessa upeassa paikassa, että sen kaiken mahduttaminen yhteen postaukseen olisi todella vaikeaa. Mulla lomat ovat yleensä aina sellaisia, että yritetään saada mahdollisimman paljon aikaan ja vierailla mahdollisimman monissa paikoissa. Lomat ovat siis hyvin tehokkaita. Voiko niitä edes lomiksi kutsua kun on aina yhtä kiire kuin arkisin eikä rauhoittumiseen juurikaan jää ylimääräistä aikaa? Se ei kuitenkaan ole minua oikeastaan koskaan haitannut.

Kävin tällä viikolla Pietarissa. Lähdin matkaan maanantaina ja tulin takaisin Suomeen torstaina auringonnousun aikaan. Aikaa oli aivan liian vähän, sillä loppuviikon kiireiden takia ei ehtinyt tekemään pidempää matkaa. Kivaa siellä kuitenkin oli, kuten aina. Lupaan myöhemmin postata matkasta enemmän. Kävimme ostoskeskus Galleriassa Sela -nimisessä vaatekaupassa, josta ostin tämän takin. Se erottui hyvin kirkkaan värinsä ansiosta ja on mielestäni aika erikoinen löytö karusellimaisilla kuvioillaan. Huomasin myös kaupassa, että sehän sopii täydellisesti noihin stretch-farkkuihin. Yhdistin asuun nuo kengät ja monikäyttöisen nahkarepun, joka muistaakseni on ostettu Italiasta.
 

torstai 8. elokuuta 2013

As round and green as cabbage



Hei! Kolmantena päivänä lähdettyämme Pädasten kartanon suojaisesta ympäristöstä, lähdimme ajamaan Saarenmaata kohti. Siellä kävimme Kaalin kraaterilla. Tuo esihistoriallisella ajalla syntynyt erikoinen luonnonilmiö sai alkunsa meteoriitin pudottua maahan ja muodostettua kraaterin. Lampihan on yhtä vihreä ja pyöreä kuin kaali. Jäi mietityttämään mistäköhän saanut nimensä. :)
 


Kaalista suuntasimme Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen. Löysimme keskustasta Arensburgin ravintolan. Tilasimme mm. sokerihernekeittoa, gnoccheja, borssia sekä kypsytettyä vuohejuustoa tomaattien ja sembramännyn siemenien kanssa. Ruoka oli hyvää lukuun ottamatta mansikka-raparpericouliksen raakoja raparpereja ja marinoidun lampaanfileen kuivuutta. Näistä tuli tarjoilijalle rakentavaa palautetta.



Illalla kiertelimme kaupungilla katsomassa vanhoja antiikkikauppoja, joita olikin aivan vieri vieressä kadulla. Niissä historian havinan pystyi vain kuvittelemaan vanhojen tavaroiden tuoksusta. Kyllä vanha tavara on hienoa, mutta koska nuo pienet kaupat olivat niin täynnä kaikkea tavaraa, ei silmä voinut kaikkea kunnolla erottaa.

Onko joku teistä käynyt Kaalin kraaterin alueella?

lauantai 3. elokuuta 2013

Breakfast in milieu of Pädaste Manor


Tervehdys taas Viron merkeissä! Jatkan Viron reissukertomuksella ja kartanokokemuksilla. Toisena iltana ehdimme juuri lautalle ja pian olimme Muhun saarella, jolloin aloimme etsiä yöpaikkaa. Saavuimme pimeässä Pädasten kartanoon. Yllätyin aina vaan kerta toisensa jälkeen siihen, että melkein "keskeltä ei mitään" löytyy mahtavia kartanoita asutuksineen, vaikka välimatkat itsessään eivät olleet pitkiä.
Majoituimme pihapiirissä sijaitsevassa vierastalossa. Hotelli oli Luxus-luokkaa, joten huonekin oli tasokas. Se oli kaksikerroksinen kaikkine mukavuuksineen ja tabletteineen. Huoneessa oli myös oma parveke, josta oli hyvät näkymät kartanon ympäristöön ja lammelle.

Tässä on mulle myös yksi todella hyvä syy suositella Pädastea, nimittäin aamiainen oli aivan erinomainen! Se tarjoiltiin pöytään ystävällisen palvelun kera. Aamiaiseen sisältyi mm. smoothie, itsepuristetut mehut, marjakompotti, leikkeleet, sikäläinen rahka, marjat,leikkeleet, lämpöiset ruuat ja muut lisukkeet. Tuo vaalea viljainen juoma on kamaa eli Viron perinnejuomaa. Maku oli todella lähellä Suomen talkkunaa, sillä sekin on tehty viljasta. :)