sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulutunnelmaa Pietarista



Singerin kahvila ja Dom Knigi -kirjakauppa

Kazanin katedraali

Gostinyi Dvorin edustalla

Hotelli Kempinskin ala-aulassa


Borssikeittoa kansanomaisessa Jat -ravintolassa




DLT -tavaratalon jouluisia näyteikkunoita


Ennen joulua olin viikonlopun Pietarissa. Pietari on kaupunki, jossa on käytävä edes kerran elämässä jouluaikaan, saati sitten muulloinkin. Jouluna kaupunkia koristavat mahtavat jouluvalot. Kaupoissa myydään runsain määrin mitä hienompia joulukoristeita ja erilaisia jouluruokia. Voisi oikeastaan sanoa, että kaikki se, mikä Suomessa on erikoista ja harvinaista on Pietarissa tavallista ja siellä tyypillistä. Jotkut kielitutkijat sanovat, että venäläiset eivät tunne sanaa kohtuus suomalaisten ymmärtämällä tavalla. On joko liian paljon tai liian vähän.

Otimme torstai-iltana junan Pietariin. Allegrolla sinne pääsee helposti kolmessa ja puolessa tunnissa. Viikonloppu vietettiin pääosin jouluostoksia tehdessä. Oma suosikki ostospaikkani on Gostinyi Dvor, joka on monipuolinen ja suuri tavaratalo aivan pääkatu Nevskin varrella. Siellä on länsimaisten tuotteiden lisäksi paljon perinteisiä venäläisiä kauppoja sekä myyntikojuja. Venäjällä ostoksilla käyminen on suuri nautinto. Mielestäni sieltä löytyy esimerkiksi vaatteita paljon paremmin kuin Suomesta. Lisäksi myyjät ovat varsin palveluhenkisiä ja ihmiset yleensäkin mukavia.

Venäläiset pitävät tunnetusti suomalaisista. Asioidessamme monissa kaupoissa myyjät tuntuivat välillä hieman arastelevan kun luulivat meitä englantia puhuviksi turisteiksi, sillä monen venäläisen englannin kielen taito saattaa olla huono. Myyjien hämmästyttäminen oli kuitenkin hauskaa, kun suomen kielen vaihtoi sujuvasti venäjäksi. Se ilahdutti monia ja myyjät tulivat selvästi ystävällisimmiksi ja rennoiksi. Monet kysyivätkin, mistä olemme kotoisin ja mitä kieltä puhumme. Kuultuaan olevamme Suomesta moni oli entistäkin ystävällisempi. Suomalaisten hyvä maine Pietarissa lienee osittain näyttelijä Ville Haapasalon ansiota, jolla on Venäjällä suuri suosio.

Moni ei ole oivaltanut, minkälainen miljoonakaupunki on aivan Suomen vieressä! Ennakkoluulot ja pelot Venäjän poliittisesta tilanteesta ovat ymmärrettäviä, mutta täysin turhia. Sinne on turvallista matkustaa. Ei politiikka näy kaduilla ja tavallisten ihmisten elämässä ratkaisevasti, eivätkä he juuri voi siihen vaikuttaa. Pietariin kannattaa lähteä ostoksille vaikka siksikin, että ruplan kurssi on nyt huonoin koskaan. Käydessäni Pietarissa viimeksi syksyllä vuosi sitten sen kurssi oli 45 kun taas nyt käydessäni se oli 65 ja tällä hetkellä se on peräti 80.

Viikonlopun aikana kävimme myös muun muassa Kazanin katedraalissa ja Dom Knigi -kirjakaupassa useamman kerran. Pääsimme myös näkemään mahtavan taidemuseon Eremitaasin ulkopuolella järjestettyä museon 250-vuotisjuhlan valoshowta. Söimme ravintoloissa ja kävimme jo ennestään tutussa Jat (Ять) -ravintolassa, joka on perinteisiä venäläisiä ruokalajeja tarjoava lämminhenkinen ja kansanomainen ruokapaikka Moika -joen varrella. Kiertelimme kaupungilla ja kun jouluisen tunnelman lisäksi alkoi pyryttää lunta, tuntui täydelliseltä.


perjantai 26. syyskuuta 2014

Taidenäyttelyni elää


6-vuotiaana maalattu ensimmäinen öljyvärityöni

Kirsikkapuisto 2004

Fontaanin sateissa 2014 (maalattu taidekurssilla Pietarissa)

Luovuuden takana 2014 (maalattu taidekurssilla Pietarissa)

Tiet 2009

Teetettyjä postikortteja

Teetettyjä kirjanmerkkejä

Pyydetyt Siivet runo- ja taidenäyttelyni pidettiin kesällä. Näyttelyn avajaiset järjestettiin aurinkoisessa pihapiirissä. Vanhasta tallista kehkeytyi hieno tila taiteelleni. Koska aloitin öljyvärimaalaamisen 6-vuotiaana Pietarissa, tämän kesäinen näyttely oli kymmenvuotisnäyttelyni. Ensimmäinen taidenäyttelyni pidettiin vuonna 2009 Sofiassa, Bulgariassa.

Tallin lisäksi töitä oli pihapiirissä sekä aitassa. Esillä oli öljyväritöiden lisäksi noin 10-vuotiaana kirjoittamiani englanninkielisiä runoja ja uudempia suomenkielisiä runoja, jotka herättävät syvällisiä ajatuksia. Näyttelyssä oli myös tekemiäni keramiikka- ja metallilankatöitä sekä kipsinen muotokuva äidistäni.

Käytän maalauksissani runsaasti ja paksusti värejä. Impasto-tekniikka on lähimpänä ilmaisuani. Sain kuitenkin uusia vaikutteita oltuani kesällä taidekurssilla Pietarissa. Oivalsin siellä, etten halua maalata täysin realistiseen tyyliin, sillä sitä varten on keksitty kamerat. Jo olemassa olevan yksityiskohtainen kopiointi on mielestäni tarpeetonta. Jos pitää jostain maisemasta vain sellaisenaan, voi siitä ottaa valokuvan. Maalaus on jotain enemmän. Siihen on sisällytettävä muutakin kuin mitä edessä näkyy. Siihen on saatava näkymään tunne.

Näyttelyssä oli esillä maalauksiani aivan ensimmäisestä uusimpaan. Olen ajan mittaa oppinut tulkitsemaan taidetta eri tavalla. En ennen esimerkiksi tiennyt, että maalauksissani on piirteitä impressionismista. Se on taiteensuuntaus, jota aion toteuttaa enemmän tulevissa tauluissani.

Ennen näyttelyä teetimme suuria postikortteja ensimmäisestä maalauksestani ja ottamastani valokuvasta. Teetimme myös kirjanmerkkejä, joihin painettiin osia tauluistani sekä kirjoittamiani runoja. Yllä on joitakin öljyväritöitäni ensimmäisestä uusimpaan. Jos haluatte, voin tehdä postauksen myös joistakin veistoksista. Kuvia ja lisää näyttelystä voi lukea täältä.



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Eremitaasi & Pietarhovi


Eremitaasin taidemuseossa




Syksyiset terveiset! Aika on vierähtänyt niin nopeasti ylioppilaskirjoitusten parissa, mutta vihdoin meno on rauhoittunut ja on aikaa muullekin, kuten blogille. Tämä postaus on vielä jatkoa edelliselle kertomukselle, jossa kerroin viime kesän taidematkastani Pietariin. Silloin taiderikkauksista sai nauttia täysin siemauksin. Viikon aikana kävimme kurssilaisten kanssa Eremitaasissa ja Pietarhovissa. Eremitaasin taidemuseo on yksi maailman suurimpia taidemuseoita. Se on aikoinaan ollut Venäjän tsaarien talvipalatsi. Olen käynyt siellä pienenä, mutta sen näkeminen uudestaan tuntui hienolta. Kruusattu sisustus, kultaukset ja taide olivat vaikuttavia. Museon kiertämiseen olisi varattava paljon aikaa, joten ehdimme nähdä siitä vain osan. Perehdyimme eri maalareiden tekniikkoihin ja nautimme paikan loisteesta. Taidemuseon suuruutta kuvaa hyvin laskettu fakta, että mikäli jokaista teosta katselee minuutin, kestää koko museon kiertäminen 15 vuotta.

Pietarhovissa
















Pietarhovi oli vähintäänkin yhtä hieno kokemus kuin Eremitaasi. Se on suuri palatsi- ja puistoalue, jossa voi ihastella kultaisia suihkulähteitä ja patsaita, tavata ystäviä, syödä alueen lukuisissa ravintoloissa, nauttia palatsien loistosta ja tutustua esimerkiksi tsaarin kesähuvilan arkkitehtuuriin. Kurssin ohjelmaan kuului valita mieleinen kohde alueelta ja piirtää siitä luonnoksia sekä hahmotella muun muassa mittasuhteita. Piirtäessäni viereeni tuli mukava venäläinen poliisi juttusille. Häntä kiinnosti olenko usein paikalla ja voisinko tehdä hänestä muotokuvan. Valitettavasti siihen ei olisi ollut aikaa, mutta kyllähän sinne olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Taidekurssilla Pietarissa


Näkymä Pietarin Neva -joelle
 
Pietarin taideakatemia
 
Maalaamista puistossa


Taideakatemian takapihalla




Kesän alussa vietin varsin taiteellisen viikon Pietarissa. Olin Repin instituutin järjestämällä taidekurssilla, joka järjestettiin Pietarin taideakatemiassa. Kurssilla perehdyttiin klassisen taiteen syövereihin. Tarkoituksena oli oppia tekemään teknisesti korkeatasoinen maalaus ja oppia oikeaan ajattelutapaan, joka piilee hienosti tehdyn taulun takana. Opetus oli tulkattu suomeksi, mutta pärjäsin ilman sitä venäjän kielen taidollani. Maalasimme puistoissa ja nautimme Pietarin taiderikkauksista käymällä mm. Eremitaasin taidemuseossa ja Pietarhovissa. Viikolla kävin myös Pietarin nykytaidemuseossa.

Kurssin oli erittäin antoisa ja tunnen saaneeni siitä rutkasti inspiraatiota taiteeseeni. Siellä vietetty aika muodosti myös oivalluksia. Kurssin päätarkoitus oli oppia miten maalata oikein ja realistisesti klassiseen tyyliin. Oivalsinkin silloin aivan toisin päin, että en halua tehdä täysin realistista maalausta. Mielestäni se on sama kuin ottaisi valokuvan tai ostaisi postikortin. Maalauksessa tulisi olla jotain muuta kuin mitä edessämme näemme. Siihen on sisällytettävä tunne ja paljon sellaista, mikä ei maalattavassa kohteessa näy.

Taidekurssin ohjelman lisäksi kurssiin antoi innostusta paikka. Mikä olisikaan parempi paikka taiteelle kuin Pietari! Siellä suhtautuminen taiteeseen on niin avokätistä ja miellyttävää, että tuntuu kuin jokainen vastaantulija rakastaisi taulujasi ja kannustaisi maalaamaan. Suosittua maalausharrastusta todistavat myös Pietarin lukuisat taidekaupat, joissa valikoimat ovat mitä laajimmat. Ihmisten avoimuus näkyi kun maalasimme puistoissa ja monet ihmiset tulivat katsomaan maalauksiamme ja juttelemaan. Ostotarjouksiakin tuli jopa keskeneräisille töille. Kaiken lisäksi oli ihanaa maalata juuri tässä kaupungissa, sillä se tuntui niin kotoisalta asuttuani siellä aiemmin neljä vuotta ja aloitettuani öljyvärimaalaamisen siellä 6-vuotiaana.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pariisin sateisilla kaduilla




Näkymä Sacré-Coeurin basilikalta


Sacré-Coeurin basilika


Pariisilainen takapiha

Aamulla kiipesimme sateessa kaupungin korkeimmalla kukkulalla Montmartrella sijaitsevalle Sacré-Coeurin basilikalle. Monien askelmien jälkeen katoliselta kirkolta aukeni hieno näkymä kaupungin yli. Kävelimme sen kupeessa olleita sateisia pikkukujia kierrellen pieniä käsityökauppoja ja sieviä ruokakojuja. Kengät olivat lähes läpimärät, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Sää oli niin kirkas, että silmiin otti.

Kabaree Moulin Rouge
 
 
Saimme kokea Pariisin metron monimutkaisuuden matkatessamme erikoiseen Pigalle -kaupunginosaan, joka on kuuluisa nähtävyys. Alue on tunnettu eroottisista kaupoistaan ja villistä yöelämästään. Siellä sijaitsee myös kuuluisa kabaree, Moulin Rouge, jossa järjestetään korkeatasoisia tanssiesityksiä. Emme ehtineet sinne tällä kertaa, mutta ensi kerralla olisi hienoa päästä kokemaan sekin!
 
Ravintola Le Procope

 
 
Seuraavana päivänä menimme tutustumaan Latinalaiskortteliin, joka on taiteesta ja kirjallisuudesta tunnettu kaupunginosa. Alueella oli pieniä sieviä kojuja, historiallinen kirjakauppa ja kodikkaita kahviloita. Löysimme sattumalta erinomaisen ruokapaikan, maailman ensimmäisen kahvilan, Le Procopen. Ruoka oli erinomaista alkuruuasta jälkiruokaan.  Vanhanaikainen ja kruusattu sisustus sekä ystävällinen henkilökunta antoivat hyvän vaikutelman. Parasta oli ravintolan lämmin tunnelma. En muista missä olisin syönyt yhtä hyvää kukkakaalikeittoa ja helmiturskaa. Kaupungin jokaisessa vierailemassamme ravintolassa ruoka oli herkullista. Ranskalainen tyyli näkyi annosten lisäksi lähes aina tarjolla olleissa patongeissa, unohtamatta tietenkään pariisilaiseen tyyliin tuoreilla croissanteilla ja kahvilla aloitettuja aamuja.

torstai 19. kesäkuuta 2014

At the top of the Eiffel Tower


Eiffel-torni




Seine -joki


Toisena päivänä Pariisin matkamme jatkui keväisissä tunnelmissa kun suuntasimme Eiffel -torniin, Pariisin tunnetuimpaan symboliin. Hissillä pääsimme suoraan huipulle, josta näkymät olivat upeat ja Seine -joki virtasi vieressä. Ylhäällä kylmä tuuli palelsi. Kirkkaalla säällä tornista saattoi nähdä noin 60 kilometrin päähän. Eiffel -torni on aikoinaan rakennettu vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyyn. Sen sopivuutta kaupunkikuvaankin on historiassa kritisoitu, mutta onneksi torni on saanut pysyä paikallaan.



Ranskalaisia parvekkeita


 

Kiertoajelulla


Notre Damen katedraali


Notre Damen katedraalissa


Lähdimme seuraavana päivänä kiertoajelulle ja tutustumaan kaupunkiin. Menimme muun muassa torin läpi, jossa oli mestattu hallitsija Marie Antoinette. Kävimme kuuluisassa Notre Damessa, joka suomeksi tarkoittaa meidän rouvaamme. Nimi viittaa Neitsyt Mariaan. Huvittavaa kyllä, katedraali on parhaiten jäänyt mieleeni elokuvasta Notre Damen kellonsoittaja. Astuessamme sisään oli meneillään katolinen jumalanpalvelus. Kirkon hienot ulkonevat patsaat, lasimaalaukset, symboliset piirteet ja yksityiskohtaiset koristelut ympäröivät hienoa goottilaisen tyylistä katedraalia.

Taidemuseo Louvre


Illalla menimme Louvreen, maailman kuuluisimpaan museoon. Valtavan kokonsa ansiosta siellä olisi saanut kulumaan monta päivää. Lyhyessäkin ajassa museosta sai kuitenkin hyvän käsityksen. Näimme myös erittäin kuuluisan Leonardo da Vincin tekemän Mona Lisan. Yllätyin kuinka pieni taulu se on. Kontrasti pienen Mona Lisan saaman huomion ja vastakkaisella seinällä yksinään komeilevan valtavan kokoisen taulun välillä oli huvittava. Ihmismäärä oli valtava Mona Lisan ympärillä, että oli jopa haasteellista päästä sen lähelle. Mielestäni taulu on kuitenkin hieno, erityisesti naisen puhutteleva ilme. Siinä on havaittavissa mystisyyttä ja koko olemus vaikuttaa salaperäiseltä.